Olo on väsynyt ja oikein onnellinen! Voin sanoa, että rapiat 700 ajokilometriä yhden viikonlopun aikana tuntuu takamuksen lisäksi myös oikeassa nilkassa ja hartioissa. Tapaaminen järjestettiin Jyväskylän lähettyvillä Pylkönmäellä.

Paikalla taisi olla parhaillaan 17 aussieta ja kymmenisen samanhenkistä ihmistä. Paikalla kävi vierailemassa myös kaksi hurmaavaa ihmislasta kera perheensä. Aika kului ulkoillessa, keskustellessa ja treenaillessa. Unohtamatta tietenkään hyvää ruokaa ja juomaa ;) Oli hirmuisen mukavaa nähdä pitkästä aikaa ihmisiä, joiden kanssa on yleensä tekemisissä vain netin kautta. Ja koirat nauttivat silminnähden suuresta laumasta kavereita.

Mie menetin viikonlopun aikana sydämeni eräälle pienelle mustalle aussienartulle. Uhkasin puolitosissani salakuljettaa mokoman meille hoitoon ;) Eihän kolme ole oikeasti kovin montaa enempää kuin kaksi? Noo... ehkäpä tuollaiset ajatukset on syytä pitää ihan omana tietona, ettei tule avokriisiä ;)

Urokset olivat kovin kiinnostuneita Nellasta. Syy selvisi tänään aamulla; Nellalla alkoi juoksut. Melko hyvä ajoitus, etten sanoisi :) Juoksut tietävät Nellalle vielä parin viikon lepoa, sitten aloitetaan taas treenailemaan.

Laran agikurssi loppuu huomenna möllikisoihin. Onneksi päästään jatkossakin agiliitelemään säännöllisen epäsäännöllisesti. Agitreenit on meidän koirille laatuaikaa miun kanssa :) Nellan kanssa olisi kiva päästä jollekin agileirille, josta vois saada apuja miun ohjaamisen harjoitteluun. Mie kun olen pääsääntöisesti aina myöhässä...